Maaliskuun sauna: Remedy

Maaliskuun sauna: Remedy Emtertainment Oyj
Tila: Remedyn omat saunatilat, Espoo
Aika: ti 20.3.2018

Pienien aikataulumuutosten kautta päädyimme saunomaan Remedylle viikko alkuperäisen
suunnitelman jälkeen. Menoa tämä muutos ei kuitenkaan haitannut ja muutamilta tulikin
kommenttia, että parempi näin niin hekin pääsivät paikalle! Tämän kuukauden saunan järjesti
Remedyn ja Nitorin Petteri Tuomimaa.

Remedy pitkän linjan Suomalaisena pelitalona kiinosti paikallaolijoita ja yritysesittelyn aikana
ilmoille heiteltiin paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Kovien uusien pelien tietojen urkintayritysten
tulos oli kuitenkin täysi nolla; NDA sakkosummat taisivat olla sen verran korkeat, ettei meille
kannattanut mitään konkreettista paljastaa. Seuraavia E3 messuja odotellessa!

Hirveästi itse toimistotiloja emme päässeet näkemään, mutta esimerkiksi aula oli koristeltu
Remedyn pelien päähahmojen kuvilla sekä voitetuilla palkinnoilla. Matkalla itse saunatiloihin
kuljimme taukotilojen läpi, josta löytyi pelilaitetta jos toistakin, unohtamatta biljardipöytää, kuten
kaikissa itseään kunnioittavissa peliyrityksissä täytyykin olla. Itse saunatilat olivat erittäin viihtyisät.
Sohvaryhmille mahtui isompikin kööri sipsikulhojen ääreen keskustelemaan ja kuuntelemaan
HitMixejä. Tilaan oli myös asennettu HTC Vive, millä halukkaat pääsivät esimerkiksi piirtelemään
ei-niin- lapsiystävällisiä taideteoksia.

Saunaan mahduttiin jotenkuten, muutaman kerran ylälauteet olivat täynnä ja jouduttiin
turvautumaan alalauteiden hieman viileämpiin löylyihin. Muuten löylyt olivat mielyttävät, mutta
ongelmaksi esiintyä välillä niiden heittäminen kaiken keskustelemisen lomassa. Viilentymään pääsi
ulkotiloihin, josta aukesi näkymä kauniiseen Espoon Niittykummun teollisuusalueeseen kaikkine
rakennuskoneineen.

Tarjoilu pelasi erinomaisesti ja vaikkakin alkuhuolestumisen jälkeen hollilisten juomien
lukumäärästä ja loppumisesta selvittiin 20 minuutin odottelun jälkeen. Tarjolla oli myös täytettyjä
patonkeja, karkkeja sekä useampaa eri laatua sipsejä. Myös holittomia juomia oli mahdollista
saada, eikä tätä katsottu ainakaan pitkään pahalla silmällä.

Siirryimme illan päätteeksi vielä testaamaan Länsimetron toimivuutta Helsingin suuntaan, josta
osa jatkoi matkaansa mitä erilaisimpiin viihtymispaikkoihin.

Selkeästi myös Remedyn/Nitorin puolelta oltiin tapahtumaan tyytyväisiä ja Petteri tarjosikin uusia
saunamahdollisuuksia Nitorin tiloissa sekä kun Remedy on muuttanut uusiin tiloihin, niin myös
nekin päästäisiin katsastamaan.

Helsinki Sauna Day

Maaliskuun sauna (pt.1): Helsinki Sauna Day – Vihtori Saunakylässä
Tila: Kansallismuseon sisäpiha
Aika: la 10.3.2018

Vuoden ensimmäiset avoimet ovet Vihtorissa olivat Helsinki Sauna Dayn yhteydessä. Vihtori saapui hikoiluttamaan löylyn ystäviä Saunakylään, joka tällä kertaa ilmestyi Kansallismuseon sisäpihalle. Paikalla kävi hyvin porukkaa pitkin päivää ja pikkupakkasessa höyryjä, hymyjä ja makkaran käryä riitti valoisan aikaan.

Ohessa kuvia tapahtumasta.

Seuraava Helsinki Sauna Day löylytellään 9.3.2019

Tammi- ja helmikuun saunat

Vuosi 2018 alkoi säätämisellä ja huonolla tuurilla saunojen yritysvierailuosuuksien suhteen.  Alkuun vaikutti että päästäisiin muutamiin yrityksiin mahdollisesti vierailemaan, mutta tilanteet muuttuivat viime hetkillä ja sitten sovellettiin.

 

Tammikuun sauna: Ei yritysvierailua
Tila: Pasilan saunatilat, Helsinki
Aika: to 1.2.2018

Tammikuulle emme onnistuneet järjestämään yritysvierailua vaan päädyimme porukalla ns. virman piikkiin saunomaan 1. helmikuuta Pasilan saunatiloihin. Porukkaa saapui paikalle ja jo tutussa paikassa mahduttiin mukavasti saunomaan. Yritysvierailun puuttuminen puhututti ja reikä löylyastiassa nauratti. Keskihintainen juomatarjonta, musadiggareiden valitsema musiikki taustalla ja hyvä saunaseura tekivät tästäkin saunaillasta ainakin kirjoittajan mielestä varsin onnistuneen. Lisäbonuksena talvi oli vihdoin tullut ja vilvoitteluparvekkeella oli noin puoli metriä lunta, jossa pääsi kierimään löylyjen lomassa.

 

Helmikuun sauna: Ei yritysvierailua (omakustanne)
Tila: Sauna Hermanni, Helsinki
Aika: pe 23.2.2018

Myöskään helmikuun saunan yhteyteen ei saatu armottomasta yrityksestä huolimatta järjestettyä yritysvierailua. Helmikuun sauna löylyteltiin 23. helmikuuta perjantai-iltana Sauna Hermannissa. Kyseinen sauna on erittäin tunnelmallinen jo 50-luvulla perustettu kerrostalon kivijalassa sijaitseva yleinen sauna Helsingin Hermannissa (Hämeentie 63). Sauna Hermannissa on kaksi puolta, joissa molemmissa on tilavat pukuhuone, suihkutila ja sauna. Saunassa lämpöä ja löylyjä tarjosi suuret IKI-kiukaat. Tällä kertaa toinen puoli oli varattuna meille saunaseuran käyttöön omakustannehintaan 15 euroa per saunoja. Mukana lauteilla oli myös Helgan hallituksen, Talkon ja Atkinsin edustus. Pukuhuoneen äänentoistomahdollisuudet rajoittuivat tällä kertaa Classic FM radiokanavaan eli myös musiikin osalta ilta siivittyi hyvin hienostuneesti. Saunasta pääsi myös kätevästi kerrostalon sisäpihalle kierimään hangessa. Paikalliset asukkaat luultavasti jo tottuneet enemmän tai vähemmän alastomien ihmisten viuhahteluun piha-alueella. Saunatiloista poistuttiin posket punaisina Helsingin yöhön kello kymmenen aikoihin.

Alla vielä Hermannin saunaillasta muutama kuva:

Huhtikuun sauna: Vincit

Huhtikuun sauna: Vincit
Tila: Vincitin toimisto ja Captain’s Lounge -saunatila, Helsinki
Aika: pe 7.4.2017

Huhtikuussa saunottiin ohjelmistoyritys Vincitin kanssa. Tämän saunan meille järkkäili jäsenemme Jussi Mukkala, joka oli Redditin kautta päätynyt keskustelemaan sauna-asioista Vincitin porukan kanssa. Näin se kehitys kehittyy!

Ilta alkoi kokoontumisella Vincitin Helsingin keskustan toimistolla. Mikonkadulle oli rempattu hieno kaksikerroksinen toimisto, jossa kuulimme Vincitin rennosta menosta, nopeasta kasvusta ja isoista, antoisista projekteista. Oma erikoisuutensa oli toimiston kattoon kiinnitetyt voimistelurenkaat ja muut jumppavälineet, joiden avulla Vincitin tietotyöläiset pitävät itsensä vetreänä.

Toimiston tutustumiskierroksen jälkeen nappasimme mukaan hieman saunajuomia ja lähdimme taksikyydeillä Lauttasaareen Captain’s Lounge -vuokrasaunaan. Tilat olivat viihtyisät, tosin hitusen pienet meidän noin 20-päiselle porukallemme, mutta siitäkin selvittiin. Löylyjen lomassa nautittiin hyvistä tarjoiluista ja Vincitin erikoisdrinkistä – kylmän vodkan ja kirpeän mehujauheen sekoituksesta.

Kiitos Vincitin poppoolle hauskasta saunasta!

Maaliskuun sauna: Dingle

Maaliskuun sauna: Dingle
Tila: Dinglen toimisto ja saunatilat, Helsinki
Ajankohta: pe 24.3.2017

Maaliskuussa Saunaseura Vastaisku tutustui Dinglen johdolla sosiaaliseen liiketoimintaan ja nykypäivän markkinointiviestintään. Kiinnostava yritys houkutteli paikalle noin 20 vastaiskulaista.

Illan aluksi Dinglen account managerina työskentelevä Petra kertoi meille yrityksestä sekä siitä, mitä kaikkea moderni markkinointiviestintä pitää sisällään. Asiakasprojekteissa on viime vuosina muun muassa livestriimattu stand up -keikka keskeltä ei-mitään (osana matkapuhelinoperaattorin kampanjaa) sekä seurattu söpöjen koiranpentujen seikkailuja Pentupäiväkirjoissa (osana eläinlääkäriaseman kampanjaa).

Vuonna 2009 perustettu Dingle on nykyisin osa Aller-konsernia, jonka myötä se jakaa toimistotiloja mm. Seiskaakin julkaisevan mediatalon kanssa. Legendaariseen Seiskan edustussaunaan emme päässeet kohauttamaan, mutta toimistolta löytyi toinenkin mainio sauna, jossa ilta menikin rattoisasti. Loppuillasta löytyi koko porukalle tyylikästä päällepantavaa (kts. alempi kuva), jossa kelpasi lähteä valloittamaan Helsingin yöelämää.

Kiitos Dingle houstaamisesta ja Petra Tiirikainen saunan järjestämisestä!

Iloisia vastaiskulaisia alkuillasta…
…ja loppuillasta.

Helmikuun sauna: Fraktio

Tammikuun sauna: Fraktio
Tila: Fraktion toimisto ja saunatilat, Helsinki
Ajankohta: pe 10.2.2017

Helmikuussa keräännyimme ohjelmistoyritys Fraktiolle saunomaan. Paikalle oli työviikon päätteeksi saapunut noin parisenkymmentä vastaiskulaista.

Ilta aloitettiin Perjantaipresiksellä, joka on Fraktion jokaviikkoinen rento tapahtuma. Koulutuksen ja after workin yhdistelmssä joku oman alansa asiantuntija opettaa muille jotakin kiinnostavaa. Aiheet vaihtelevat teknologiasta bisnekseen ja yrityskulttuurista esimerkiksi frisbeegolfiin.

Tällä kertaa Perjantaipresiksen veti Vastaiskun jäsen ja F-Securella kybertulkkina työskentelevä Janne Kauhanen. Janne veti meille presiksen aiheesta ”Red Teaming – Hyökkääjän housuissa”. Saimme kuulla suut auki loksauttaneita tarinoita siitä, miten tietoturva-alan ammattilaiset omaksuvat hyökkääjän roolin ja testaavat asiakasyritysten haavoittuvuuksia moninaisilla luovilla tavoilla.

Presiksen jälkeen siirryttiin Fraktion toimistorakennuksen kellaritiloissa sijaitseviin saunatiloihin. Vastaiskulaisten lisäksi paikalla oli fraktiolaisia sekä muita perjantaipresikseen tullutta porukkaa, joten väkeä riitti, mutta sopu sijaa antoi. Tiloissa oli erinomaisen saunan lisäksi myös iso uima-allas, joten illan aikana päästiin kuumien löylyjen sekä hyvien tarjoilujen lisäksi nauttimaan muun muassa vesilentopallosta altaassa.

Iso kiitos Fraktiolle saunan houstaamisesta!

Saunan lounge-tilat ennen saunojien tilanvaltausta
Janne Kauhanen ennen perjantaipresiksen alkua.

Tammikuun sauna: Columbia Road

Tammikuun sauna: Columbia Road
Tila: Columbia Roadin toimisto & SEK:in saunatilat, Helsinki
Ajankohta: to 5.1.2017

Vuoden 2017 ensimmäinen saunailta vietettiin Eerikinkadulla Columbia Roadin hostaamana. Loppiaisaatto oli 20 asteen pakkasesta huolimatta houkutellut paikalle peräti 25 vastaiskulaista.

Keväällä 2016 perustettu Columbia Road on Futuricen nopeasti kasvava tytäryritys, joka tarjoaa konsultointipalveluja verkkokauppaan, käyttäjäkokemukseen ja kasvuun liittyen. Sauna alkoikin tiiviillä tietopaketilla firman toiminnasta sekä siitä, millaista on suunnitella tulevaisuuden verkkopalveluita. Terveiset olivat, että (etenkin) hyville ohjelmoijille ja visionäärisille suunnittelijoille on aina tarvetta (Columbia Roadin avoimet paikat löytyvät täältä). Esittelyiden päätteeksi Foodoran polkupyörälähetti toi paikalle pöydän täydeltä Pizzariumin pizzaa, jotka katosivatkin nopeasti parempiin suihin.

Kylläisinä siirryimme saunan puolelle. Saunana toimi talon kattohuoneistossa sijaitseva mainostoimisto SEK:in sauna. Sieltä löytyi hienot edustustilat ja terassi, josta oli komeat näkymät Helsingin kattojen ylle. Rohkeimmat uskaltautuivat löylyjen välissä terassille nenäkarvoja jäädyttämään. Myös saunasta aukesi hieno ikkunanäkymä kaupungille. Istumatilaa saunassa oli vähän naftisti eikä ns. etupylly-takapylly-järjestelyltä vältytty, mutta onneksi löylyt osoittautuivat erinomaisiksi. Kahden kiukaan voimin saunottiin iltaan asti.

Saunalta iltaa jatkettiin vielä tien toiselle puolelle karaokeravintola Anna K:hon, jossa löylyistä raukeat vastaiskulaiset ja illan isännät kajauttivat ilmoille sulosoinnun jos toisenkin.

Kiitos Columbia Road saunan järjestämisestä ja Sampo, Ilkka ja Matti isännöinnistä!

Kuva: Mari Eskelinen

Lokakuun sauna: Fortinet

Lokakuun sauna: Fortinet
Tila: Life Science Center, Keilaranta, Espoo
Ajankohta: to 13.10.2016

Lokakuun saunan aiheena oli yritysvierailu Fortinetin isännöimänä. Tämä globaali tietoturvayritys toimii Suomessa pääasiassa Espoon Keilarannassa sijaitsevan Life Science Centerin tiloissa. Rakennuskompleksin ylimmässä kerroksessa sijaitsevat väljät ja tyylikkäät saunatilat tarjosivat loistavan paikan tutustua yritykseen toimintaan yritysesittelyn ja tietysti saunomisen merkeissä. Samalla tilaisuus mahdollisti mukavat puitteet Vastaiskun sääntömääräiselle syyskokoukselle.

Mielenkiintoisen yritysvierailun aihe keräsi paikalle runsaasti Vastaiskun jäseniä, yhteensä 23 kappaletta. Aluksi tilaisuuden isäntä, Vastaiskun perustajajäsen Janne Paananen piti kattavan yleisesittelyn yrityksen toiminnasta. Monelle osallistujalle tämä oli varsin tervetullutta tietoa, sillä globaalista ja kansainvälisesti suuresta koostaan huolimatta Fortinet yrityksenä oli melko lailla tuntematon. Janne onnistui esittelyssään hyvin ja varmasti jokaiselle yritys on astetta tai paria tutumpi nyt jatkossa – ja ennen kaikkea varteenotettavan oloinen tekijä tietoturva-asioihin liittyen.

Yritysesittelyn jälkeen oli aika nauttia talon tarjoiluista, jollaisena toimi runsas ja herkullinen uunimakkara – perunasalaattimenu, jonka kyytipoikana oli erilaisia asiaankuuluvia ruokajuomia janoa sammuttamaan. Ruokailun yhteydessä hoidettiin Vastaiskun sääntömääräisen syyskokouksen pitäminen, joka sujui perinteiseen malliin tehokkaalla tahdilla, mutta kattavasti.

Loppuilta sujui mukavasti saunomisen merkeissä. Kuten todettu, saunatilat tarjoavat varsin tyylikkäät ja väljät puitteet saunomisaktiviteettien harjoittamiseen: itse löylyhuoneeseen mahtui kerralla likimain 15 saunojaa ja sen yhteydessä oli mukava katsoa lähes koko seinän kokoisesta ikkunasta avautuvia maisemia. Suihku- sekä pukuhuonetilat ajoivat hienosti asiansa nekin. Ainoana pienenä miinuksena tuli todettua, että saunatilojen laattalattiat olivat märillä jaloilla käveltäessä varsin liukkaat. Vastaisku suosittelee siis kohtuutta alkoholinkäytössä saunomisen yhteydessä, jotta vältetään helpommin isoimmat onnettomuusriskit 🙂

Kiitokset Fortinet!

Loki: Ville Niilekselä

Syyskuun sauna: Frozenbyte

Tapahtuma: Syyskuun sauna: Frozenbyte
Tila: Kuusisaari
Ajankohta: pe 23.09.2016

Syyskuisena perjantaina Vastaisku kerääntyi Frozenbyten officelle Kuusisaareen saunomaan, verkostoitumaan ja hengailemaan. Paikalle saapui noin parisenkymmentä vastaiskulaista ja vastaanotto hostien puolelta oli lämmin.

Alkuun Frozenbyten Lauri kertoi Frozenbyten historiasta ja toiminnasta, loppuilta sujui saunomisen ja pelailun merkeissä. Löylyt olivat hyvät, joskin joidenkin herkkäpeppuisten mielestä lauteet lämpenivät poikkeuksellisen lämpimiksi. Juomaa ja ruokaa oli tarjolla kiitettävän reippaasti, ja janoisimpienkin vastaiskulaisten jano saatiin sammutettua.

Elokuun sauna: Vihtori Eiranrannassa

Tapahtuma: Elokuun sauna
Tila: Vihtori @ Eiranranta
Ajankohta: pe 19.08.2016

Elokuussa Vihtori oli parkkeerattu Eiranrantaan. Sauna lämpeni mukavasti ja tuulisesta säästä huolimatta meressä tarkeni hyvin uida. Tunnelmaa ja löylyä saunassa riitti vähäisestä osanottaja määrästä huolimatta. Ohikulkijat tulivat kyselemään saunasta ja parille ulkomaalaiselle pääsi kertomaan saunan toiminnasta ja perinteistä.

Loki: Heini Jylhä